Vähäravinteiset maanparanteet

Monen pellon ongelmana on huono rakenne, johon usein liittyy liian vähäinen eloperäisen aineksen määrä. Optimaalinen määärä eloperäistä ainesta olisi 10 – 15 prosenttia, mutta kivennäismailla jäädään yleensä alle puoleen tästä. Vähäravinteisten maanparanteiden tarkoituksena on parantaa peltomaan laatua, jotta se pidättäisi paremmin ravinteita ja vettä, tarjoaisi oivat olosuhteet lieroille ja muille möyhentäjille sekä tuottaisi paremman sadon.

Vähäravinteiset maanparanteet ovat usein teollisuuden sivutuotteita, kuten metsäteollisuuden kuitulietteitä. Niihin voidaan lisätä muitakin aineita – kuten kalkkia – tehostamaan maanparannusvaikutusta. Myös biohiili kuuluu vähäravinteisiin maanparanteisiin.

Puukuidut

Puukuidut ovat maan peruskunnostukseen tarkoitettuja metsäteollisuuden sivutuotteita. Kuituja käytetään suuria määriä kerralla, ja ne soveltuvatkin parhaiten käytettäväksi syksyisin nurmen päättämisvaiheessa. Kuidut lisäävät maan eloperäisen aineksen määrää, parantavat maan biologista aktiivisuutta sekä lisäävät pellon veden- ja ravinteidenpidätyskykyä, mutta ne ovat usein niukkaravinteisia. Puukuitu – kuten muutkin kestävää sidostainesta, ligniiniä sisältävät kasvimassat, esimerkiksi ruoko tai olki – hajoaa hitaasti maassa, jolloin sen maanparannusvaikutuskin on pitkäaikainen. Osa muuttuu lopulta erittäin kestäviksi humusyhdisteiksi, jotka pidättävät ravinteita ja vettä erinomaisesti.

Puukuituihin voidaan lisätä muita aineita kuten kalkkia, tuhkaa tai kipsiä, jolloin ne toimivat vielä useammalla tavalla pellon rakenteen parantamisessa. Puukuituja käytettäessä on muistettava niiden taipumus sitoa typpeä itseensä, joten niiden käyttöajankohtaan kannattaa kiinnittää huomiota. Jos puukuitu lisätään samaan aikaan perustettavan kasvuston kanssa, tulee typen riittävyydesstä huolehtia tarkoin.  Puukuitujen levityksen voi hoitaa kuivalannanlevityskalustolla.

Biohiili

Muinaiset Amazonin Intiaanit eivät luultavasti tienneet ilmastonmuutoksesta, mutta maanviljelystä he tiesivät.  Tuon ajan ihmiset lisäsivät puuhiiltä luonnostaan humusköyhään maahan, ja niin syntyi terra pretaksi kutsuttu musta maa, joka on erittäin hedelmällistä vielä nykyäänkin, tuhansien vuosien jälkeen.

Ihmeaineeksikin tituleerattu biohiili ei siis ole tuore keksintö, mutta sitä on hyödynnetty maanviljelyksessä vasta melko vähän. Tutkimus ja tuotekehitys biohiilen ympärillä käy kuitenkin vilkkaana, ja sitä ollaan käytetty muun muassa kasvualustoissa, eläinten kuivikkeissa imemässä ravinteita, viherrakentamisessa sekä jopa eläinten ruokinnassa. Biohiili sitoo itseensä paljon ravinteita, lisää maaperän humuspitoisuutta, edistää maaperäeliöiden hyvinvointia sekä pidättää vettä. Hiilensitojana biohiili vaikuttaa olevan eritysen tehokas, jolloin sen hyödyt ulottuvat satotason paranemisen ja maan rakenteen kohenemisen lisäksi ilmastonmuutoksen hillitsemiseen.

Biohiiltä valmistetaan pyrolyysin eli kuivatislauksen avulla, jolloin materiaali palaa hapettomissa olosuhteissa korkeassa lämpötilassa. Palamistuotteena saadaan tuhkan sijaan hiiltä, jossa on tallella orgaanista ainesta sekä joitain ravinteita. Biohiiltä voidaan valmistaa erilaisista biomassoista, ja sen ominaisuudetkin vaihtelevat raaka-aineiden ja valmistustavan mukaan. Lähtökohtaisesti biohiili on kuitenkin aina hyvin hiilipitoista, kevyttä ja huokoista, huolimatta sen ominaisuuksien vaihtelevuudesta. Biohiiltä voi levittää pellolle laitteilla, jotka soveltuvat jauhemaisten materiaalien levitykseen.

Hiili on biohiiltä ainoastaan silloin, kun se on tehty biohiileksi. Näin ollen esimerkiksi grillihiili tai energian valmistukseen tarkoitettu hiili eivät ole biohiiltä, sillä niiden sisältämä hiilidioksidi vapautuu aikanaan takaisin ilmaan, kun taas biohiili sitoo itseensä hiiltä ilmakehästä.

Etusivulle  Sivujen sisältö