Riina Lahtomäki, Seinäjoen ammattikorkeakoulu
Suomi kuuluu johtaviin maihin uusiutuvien energianlähteiden käytössä. Tärkeimpiä uusiutuvan energian muotoja Suomessa ovat bioenergia, vesivoima, tuulivoima, maalämpö ja aurinkoenergia. Eniten käytettyjä bioenergian lähteitä ovat puu ja puupohjaiset polttoaineet. (Uusiutuva energia Suomessa) Myös muita kuin puupohjaisia biopolttoaineita olisi maassamme hyödynnettäväksi. Oljen poltto maatiloilla on yksi vaihtoehto uusiutuvaa energiaa tuotettaessa. Myös kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa maatalouden biomassat tuodaan esille tulevaisuudessa lisääntyvänä polttoainetuotannon raaka-aineena. Strategiassa painotetaan muiden kuin ruuaksi käytettävien kasvien tai kasvinosien tuotantoa ja käyttöä. (Energia- ja ilmastostrategia 2015) Oljen poltto energiaksi sopii siis hyvin yhteen myös kansallisten tavoitteiden kanssa.
Lähiruoka on noussut kuluttajien keskuudessa trendiksi viime vuosina. Kuluttajilla on kasvava kiinnostus tietää syömänsä ruuan alkuperä ja ympäristövaikutukset. Samaan lähituotantoperheeseen lähiruuan kanssa kuuluu myös lähienergia. Olkea polttamalla saadaankin todellista lähienergiaa, kun se tuotetaan tilan omilla pelloilla viljantuotannon sivutuotteena. (Pesola 2012). Työ- ja elinkeinoministeriö on Selvitys energiapolitiikan vaihtoehdoista –julkaisussaan määritellyt pitkän aikavälin tavoitteeksi maatilojen ja maaseudun energiaomavaraisuuden. Tavoitteena on myös, että ne tuottaisivat energiaa myyntiin ja samalla maatilojen ja muun hajautetun tuotannon merkitys valtakunnallisen energiaverkon osana kasvaisi. (Selvitys energiapolitiikan vaihtoehdoista 2015) Tuottamalla energiaa paikallisesti, voidaan luoda maaseudulle uudenlaista yrittäjyyttä. Samalla voidaan hyödyntää paikallisia energiavaroja, kuten juurikin olkea ja muita peltobiomassoja.
Käytettävissä oleva olkisato
Vuonna 2016 Suomessa viljeltiin viljaa noin 1,1 miljoonalla hehtaarilla. Eniten viljelyssä oli rehuohraa (noin 408 000 hehtaaria) ja kauraa (noin 330 000 hehtaaria). (Käytössä oleva maatalousmaa ELY-keskuksittain 2016) Olkea muodostuu suunnilleen sama verran kuin jyviäkin, eli noin 2000-4000 kg/ha (Laurila & Saarinen 2014). Viljojen olkien lisäksi polttoon sopivat myös rypsin ja rapsin oljet. Niiden olkisato hehtaaria kohden on keskimäärin 1945 kg. (Alakangas ym. 2016) Rypsin ja rapsin viljelyala Suomessa vuonna 2016 oli noin 62 000 hehtaaria (Käytössä oleva maatalousmaa ELY-keskuksittain 2016).
Korjattavissa olevaan satoon vaikuttaa kasvuston tiheys, viljeltävä kasvi ja kasvilajike, maantieteellisyys, korjuukaluston tarkkuus ja merkittävässä määrin puintikorkeus (Pahkala & Keskitalo 2006). Puintikorkeuden ollessa 30 cm, jää olkea maahan 29–53 % oljen kokonaismäärästä. Pienentämällä puintikorkeus 10 cm:iin, korjattavissa olevan oljen määrä lisääntyy 14–32 prosenttiyksikköä. Puintikapasiteettia nostettaessa puidaan pidempään sänkeen. Tällöin kuitenkin korjattavissa olevan oljen määrä pienenee. (Pahkala & Lötjönen 2015) Viljoja jalostettaessa suuntaus on ollut lyhytkortisemmissa ja myöhäisemmissä lajikkeissa. Tämä on kuitenkin haitaksi, jos olkea halutaan korjata energiaksi, koska lyhyt korsi laskee satoa ja myöhäinen puinti siirtää myös oljen korjuuta sääoloiltaan epävakaisempaan ajankohtaan. (Pahkala & Lötjönen 2015)
Olkea käytetään tiloilla myös kuivikkeena ja rehuna. Kuivikkeeksi tarvitaan oljen kokonaismäärästä noin 20 %. Tämä kuitenkin vaihtelee alueittain kotieläinten määrän mukaan. (Laurila & Saarinen 2014)
Oljen jättämisellä peltoon on maan rakennetta ja biologista aktiivisuutta parantava vaikutus. Maan orgaaninen aines lisääntyy ja vesitalous paranee. Hyväkuntoinen maa on muokattavaa ja se pidättää hyvin ravinteita. Olkisatoa ei kannatakaan poistaa joka vuosi. Maalaji ja maan orgaanisen aineksen määrä ja ravinnepitoisuus määrittelevät, miten usein olki voidaan korjata pois. (Laurila & Saarinen 2014) Myös esimerkiksi maan eroosioherkkyys, viljelykierto ja satotasot vaikuttavat siihen, kuinka usein oljen korjuu on mahdollista aiheuttamatta ongelmia maan kasvukunnolle. Karjanlantaa lannoitteena käytettäessä saadaan maahan orgaanista ainesta. Tällöin oljen korjaaminen pois pellolta saattaa olla mahdollista useammin kuin niillä tiloilla, joilla lantaa ei käytetä lannoitteena. Tarkkaa määritelmää oljen korjuutiheydestä ei siis voida antaa, mutta kirjallisuudessa on annettu arvioina esimerkiksi joka toinen tai joka kolmas vuosi. (Pahkala & Lötjönen 2015) Suorakylvettävillä pelloilla oljen poistosta voi sen sijan olla hyötyä. Oljen korjaaminen pois vähentää tautipainetta ja nopeuttaa pellon kuivumista keväällä kylvökuntoon. (Laurila & Saarinen 2014).
Oljen korjuu ja varastointi
Keruuhetkellä poltettavaksi korjattavan oljen kosteus saisi olla enintään 25 %, jotta vältyttäisiin paalien homehtumiselta. Puintihetkellä oljen kosteus voi olla selvästi enemmän, joten muutaman päivän kuivatus pellolla on yleensä tarpeen. (Pahkala & Lötjönen 2015) Keskimääräisiä korjuupäiviä on sadetilastoista määritettynä 10–12 päivää vuodessa. Joka kymmenes vuosi korjuupäivät jäävät viiden ja seitsemän välille. (Pahkala & Keskitalo 2006) Sateinen syksy voi estää oljen korjuun osalla tai jopa kaikilla lohkoilla kokonaan. Oljen keinokuivatus on tuskin taloudellisesti kannattavaa. Todennäköisimmin olki saadaan korjattua talteen aikaisin puiduilta syysviljalohkoilta. (Äijäläinen 2016) Oljen kevätkorjuu on myös mahdollista, jos pellon syyskynnölle ei ole tarvetta.
Oljen korjuussa niitto tapahtuu puidessa ja puinnin jälkeen olki on valmiina karhossa. Jos sää on kuivaa, ei olkea tarvitse erikseen pöyhiä. Karheita voidaan joutua kuitenkin yhdistämään. Yleisin oljen korjuumenetelmä on sen paalaaminen. Suomessa käytössä olevat paalaimet ovat suurimmaksi osaksi pyöröpaalaimia. (Laurila & Saarinen 2014) Paalien tiheys vaihtelee. Riippuen kuinka tiiviisti pyöröpaalaus on tehty, vaihtelee tiheys noin 80 kg/m3 ja 120 kg/m3 välillä. Kanttipaalainta käytettäessä päästään noin 150 kg/m3 tiheyteen. (Äijäläinen 2016)
Olki voidaan korjata myös ajo- tai tarkkuussilppurilla. Tällöin tarvitaan kuitenkin suuri määrä varastointitilaa, koska silputtuna säilytettävän oljen tiheys on varsin alhainen. Tuubiin kääriminen voisi olla yksi vaihtoehto silputun oljen varastoinnille. Sullojaa käyttämällä olkisilppu saadaan tuubiin melko tiiviisti. Muovikustannus jää pienemmäksi kuin yksittäisiä paaleja muoviin käärittäessä. Olkisilppu voidaan säilöä myös aumaan. Tällöin auman paikan valinnassa on oltava huolellinen, jotta pinta- ja sadevedet eivät pääse valumaan aumaan ja kastelemaan olkea. (Knuutila 2006)
Varastointi tulisi tapahtua niin, ettei olki pääse kastumaan. Olkipaalit olisi hyvä säilyttää maasta irti nostettuina esimerkiksi kuormalavojen päällä, jotta maakosteus ei pääse niihin. Jos tilalla on katettua varastotilaa käytettävissä, on se aina paras säilytyspaikka. Myös olkipaalien peittäminen huolellisesti muoveilla voi olla toimiva säilytysratkaisu. Muoviin käärittynä olki säilyy kuivana, mutta muovista tulee merkittäviä lisäkustannuksia. Kostea olki homehtuu ja lämpenee, jolloin oljen lämpöarvo pienenee. Homeisia olkipaaleja käsittelevät työntekijät altistuvat homepölylle. Kostean oljen poltto ei ole hyväksi siitäkään syystä, en sen poltossa syntyy kattilalle kuumakorroosiota aiheuttavia palamistuotteita. (Laurila & Saarinen 2014).
Tiheyttä voidaan puristamalla olki briketeiksi tai pelleteiksi. Tällä tavalla oljen tiheys saadaan nostettua tasolle 500–600 kg/m3. Oljen käsittely lisää kuitenkin kustannuksia. (Laurila & Saarinen 2014) Uusinta uutta pellettien tuotannossa edustaa Kronen valmistama mobiili pelletöintikone Premos 5000, joka on vasta tulossa markkinoille. Koneella voidaan valmistaa pellettiä suoraan karholta, jolloin paalausvaihe jää kokonaan pois. Näin valmistettua pellettiä voidaan käyttää sekä energiaksi että rehuksi tai kuivikkeeksi. Koneen käyttö on mahdollista myös paikallaan, jolloin pelletin valmistus on mahdollista ympäri vuoden. Tällöin olki tulee kuitenkin paalata. Pellolta suoraan pelletöitävän oljen kosteus saa olla enintään 16 %. (Premos 5000 2016)
Kuva 1. Mobiili pelletöintikone Premos 5000. (Premos 5000 2016)
Oljen ominaisuudet
Kuivan oljen tehollinen lämpöarvo vaihtelee välillä 16,7–17,8 MJ/kg ka kasvista riippuen. Käytännössä olki sisältää aina kosteutta, mikä alentaa oljen lämpöarvoa. Alla olevassa taulukossa on esitetty eri kasvien olkien lämpöarvo. (Alakangas ym. 2016)
Taulukko 1. Olkien tehollinen lämpöarvo kuiva-aineessa ja 20 % käyttökosteudessa. (Alakangas ym. 2016)
Viljojen oljissa on tuhkaa 4,5–6,5 % ja rypsin oljessa 2,4–2,86 %. Vaihtelua aiheuttavat viljalaji, kasvupaikka ja lannoitus. Eninten tuhkaa on vehnän oljissa. Viljan olkien tuhkan sulamislämpötilat ovat alhaiset. Huonoimmat sulamisominaisuudet ovat kauran oljella. Tuhkan sulamispistettä voidaan nostaa esimerkiksi korjaamalla olki myöhään. (Alakangas ym. 2016) Tuhka sulaa laajalla vaihteluvälillä sen sisältämistä yhdisteistä riippuen. Kattilassa tuhka voi muodostaa kerrostumia tarttumalla kattilan pintoihin. Tuhkapartikkelit voivat myös sintraantua. (Kuittinen 2012)
Tuhkan kemiallinen koostumus vaihtelee kasvin iän, sääolojen, maaperän ja lannoituksen mukaan. Oljen kloori- ja alkalipitoisuudet voivat olla varsin korkeat. Jos olki saa olla pellolla sateessa, laskevat kloori- ja alkalipitoisuudet huomattavasti. (Alakangas 2016) Tällöin riski kattilan kuumakorroosiolle vähenee.
Olkituhkaa voidaan käyttää lannoitteena, mutta omalle pellollekin levitettäessä sen epäorgaanisten haitta-aineiden tulee alittaa lainsäädännössä asetetut raja-arvot. Tuhkan sisältämä kadmium on usein se alkuaine, joka estää tuhkan käytön lannoitteena pellolla. Myös tuhkan fosforipitoisuus voi rajoittaa sen levittämistä pelloille. (Lötjönen, Kouki & Vuorio 2011)
Taulukko 2. Tuhkalannoitteen haitallisten aineiden enimmäispitoisuudet, kun tuhkaa käytetään lannoitteena pelloilla. (Tuhkan käyttö lannoitteena 2016)
Olkienergian hinta
Olki syntyy viljan viljelyn sivutuotteena, jolloin erillisiä kuluja kasvuston perustamisesta ja lannoituksesta ei synny. Myöskään erillistä niittoa ei tarvita, vaan niitto tapahtuu leikkuupuimurilla. Vain olkeen kohdistuvat kustannukset muodostuvat siis korjuusta, varastoinnista ja kuljetuksista.
Olki voidaan hinnoitella eri tavoin. Hinnoittelu voi perustua oljen lannoitearvoon tai polttoarvoon. (Äijäläinen 2016) MTT:llä on arvioitu oljen korjuu ja varastointikustannuksia pellon laidassa, kun korjuu tehdään omilla koneilla. Työtehoseura on tehnyt asiasta myös urakointikyselyn. Näiden mukaan yleisin korjuutapa, eli pyöröpaalaus ja paalien aumavarastointi olisi myös edullisin. Omilla koneilla tehtynä hinnaksi muodostuisi hieman alle 30 euroa kuiva-ainetonnia kohden. Urakointina vastaavan korjuu- ja varastointitavan hinta olisi vajaat 50 euroa kuiva-ainetonnilta. (Lötjönen & Kässi) ProAgrian julkaisemassa Maatilayrityksen energiaopas –kirjassa olkitonnin hintana käytetään 40 euroa 20 % kosteudessa (alv 0 %) ja olkienergian nettohinnaksi saadaan 11 €/MWh. (Kari 2009) Käytännön Maamiehen 9/2011 artikkelissa Fredrik Ek kertoo oljen energiakustannukseksi 12 €/MWh hyötysuhde huomioiden ja sanoo oljen olevan Suomen halvin polttoaine (Ylhäinen 2011).
Tilastokeskuksen julkaisussa on annettu energian hintoja lämmöntuotannossa kesäkuussa 2016. Kivihiilellä tuotetun energian hinta oli 32,21 €/MWh (alv 0 %), maakaasulla tuotetun 39,34 €/MWh (alv 0 %), metsähakkeella tuotetun 21,07 €/MWh (alv 0 %) ja jyrsinturpeella tuotetun 15,38 €/MWh (alv 0 %). Lämmitysenergian kuluttajahinnoiksi kesäkuussa 2016 on annettu kevyellä polttoöljyllä 81,3 €/MWh (alv 24 %), kotitaloussähköllä 116,5 €/MWh (alv 24 %), puupelletillä 58 €/MWh (alv 24 %) ja kaukolämmöllä 77,15 €/MWh (alv 24 %). (Energian hinnat 2016)
Teknologia
Oljen polttoon voidaan käyttää panoskattiloita tai jatkuvasyöttöisiä kattiloita. Panoskattila on näistä edullisempi ja yksinkertaisempi vaihtoehto, eikä tarvitse erillistä syöttölaitteistoa. (Boiler Plants for Farms 1998) Koneet paalien käsittelyyn löytyvät yleensä jo valmiiksi ja vaikka panoskattila vaatiikin läsnäoloa, ei se tilalla yleensä ole ongelma.
Kuva 2. Overdahlin valmistama kattilayksikkö. (Kemiön Hake Oy)
Kuva 3. Kokopaalikattila sisäpuolelta. (Riina Lahtomäki)
Kuva 4. Automaattisyötöllä ja paalin repijällä varustettu oljenpolttolaitteisto (Boiler plants for farms).
Olki sopii hyvin poltettavaksi seoksena muiden polttoaineiden kanssa. Maatiloilla on usein puuta, risuja, kantoja tai paperia poltettavaksi. Maatilalle kannattaakin valita kattila, jossa näiden kaikkien poltto on mahdollista. Puun lämpöarvo on olkea parempi, joten sen polttaminen on kannattavaa silloin, kun lämpöä tarvitaan paljon. Polttoaineesta toiseen siirtyminen tai seospoltto onnistuu, kun tilalle on valittu kattila jossa voi polttaa monenlaisia polttoaineita. (Anttila-Lindeman 2014). Olki voidaan polttaa myös silppuna samoilla laitteilla, joilla poltetaan esimerkiksi haketta tai turvetta (Knuutila 2006). Tällöin olki voidaan korjata pellolta esimerkiksi ajosilppurilla ja varastoida aumaan. Oljen polttoon soveltuvien lämpölaitosten rakennuskustannukset riippuvat valitusta kattilamallista ja siitä, poltetaanko paalit kokonaisina vai tarvitaanko erillinen repijä. Oljen käsittely briketiksi tai pelletiksi lisää myös kustannuksia.
Ruokohelpi, järviruoko ja suojavyöhykeheinä energiantuotannossa
Ruokohelpeä viljeltiin Suomessa vuonna 2016 4500 ha alalla. Ruokohelven korjuuaika on keväällä. Talvi huuhtoo kasvustosta pois haitallisia aineita, kuten klooria ja alkalimetalleja. Keväällä korjattu kasvusto on myös erittäin kuivaa. Ruokohelvestä saadaan satoa 3000–7000 kg ka/ha. (Lötjönen ym. 2011)
Kasvina ruokohelpi on monivuotinen ja kestää hyvin talvea. Se on myös pitkäikäinen, joten kasvuston uusimiselle ei ole tarvetta kovinkaan usein. Uusimisväli voi olla jopa 15 vuotta. Ruokohelpi sopii lähes kaikille maalajeille. Vastakylvetyt kasvustot ovat kuitenkin herkkiä kuivuudelle. Samoin maan tiivistyminen on haitallista kasvustolle. Ensimmäisen kerran ruokohelpisato korjataan kahden vuoden kuluttua kylvöstä ja parhaat sadot saadaan vasta yli kolmen vuoden ikäisistä nurmista. (Pahkala & Keskitalo 2006)
Ruokohelven energiasisältö on 17,6 MJ/kg ka, eli hyvin samansuuntainen oljen kanssa. Kun ruokohelpi korjataan keväällä, on sen kosteus vain 10–15 % ja laatuominaisuudet energiakäyttöön hyvät. Ruokohelpi sopii poltettavaksi seoksena puuperäisten polttoaineiden kanssa. (Pahkala & Keskitalo 2006)
Ruokohelvestä odotettiin merkittävää peltoenergiakasvia Suomessa ja viljelypinta-alat kasvoivat nopeasti. Kiinnostus ruokohelven viljelyyn on kuitenkin laskenut ylitarjonnan ja alentuneen kysynnän takia. Polttolaitoksissa ruokohelven keveys on aiheuttanut ongelmia, kun se on liikkunut huonosti kuljettimissa. Polttolaitoksissa ruokohelpi tuleekin sekoittaa toiseen polttoaineeseen. (Laurila & Saarinen 2014)
Etelä-Suomen merenrannoilla kasvaa järviruokoa noin 30000 ha alueella ja sen arvioitu vuosikasvu on keskimäärin 5000 kg ka/ha. Lötjösen ym. (2011) tekemässä tutkimuksessa sato jäi reilusti tätä pienemmäksi. Järviruo’on korjuu on jokseenkin haasteellista, koska se tehdään talvella jään päältä. Vesien ollessa sulia joudutaan korjuutyö tekemään lautalta. (Lötjönen ym. 2011)
Suojavyöhykeheinien rehuarvo on huono, mutta ne tulisi kuitenkin niittää kerran vuodessa ja sato tulee viedä pois. Yksi vaihtoehto olisi suojavyöhykeheinän käyttö energiantuotantoon. Suojavyöhykeheinä voidaan korjata kuivaheinän tapaan. Suojavyöhykkeet ovat usein kapeita, pieniä ja kaltevia, joka aiheuttaa omat ongelmansa korjuussa. Suuriin tuntisaavutuksiin ei siis välttämättä päästä. (Lötjönen ym. 2011)
Lähteet
Alakangas, E., Hurskainen, M., Laatikainen-Luntama, J. & Korhonen, J. 2016. Suomessa käytettävien polttoaineiden ominaisuuksia. [Verkkojulkaisu]. Espoo: Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy. [Viitattu 18.11.2016]. Saatavana: http://www.vtt.fi/inf/pdf/technology/2016/T258.pdf
Anttila-Lindeman, H. 2014. Olki lisää tilan omavaraisuutta. Maatilan Pellervo 12/2014.
Boiler Plants for Farms. 1998. [Verkkojulkaisu]. Centre for Biomass Technology. [Viitattu 7.12.2016]. Saatavana: http://www.videncenter.dk/gule%20halm%20haefte/Gul_Engelsk/halm-UK05.pdf
Energian hinnat. 2. neljännes. 2016. [Verkkojulkaisu]. Helsinki: Tilastokeskus. [Viitattu 25.11.2016]. Saatavana: http://www.stat.fi/til/ehi/2016/02/ehi_2016_02_2016-09-07_fi.pdf
Kansallinen energia- ja ilmastostrategia. 2013. [Verkkojulkaisu]. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö. [Viitattu 16.11.2016]. Saatavana: http://tem.fi/documents/1410877/2626968/Energia-_ja_ilmastostrategia_2013.pdf/ce0e9b73-f907-454b-b52b-87fa9fa481d2
Knuutila, J. 2016. Täysosuma oljen polttokokeessa kotimaisilla laitteilla. Maatilan Pellervo 5/2006.
Kuittinen, T. 2012. Biopolttoaineiden ominaisuudet. [Kandidaatintyö]. Lappeenrannan teknillinen yliopisto. Teknillinen tiedekunta. [Viitattu 22.12.2016]. Saatavana: https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/88854/Biopolttoaineiden%20ominaisuudet.pdf?sequence=1
Käytössä oleva maatalousmaa Ely-keskuksittain. 2016. [Verkkojulkaisu]. Helsinki: Luonnonvarakeskus. Tilastopalvelut. [Viitattu 7.12.2016]. Saatavana: http://statdb.luke.fi/PXWeb/pxweb/fi/LUKE/LUKE__02%20Maatalous__04%20Tuotanto__22%20Kaytossa%20oleva%20maatalousmaa/01_Kaytossa_oleva_maatalousmaa_ELY.px/table/tableViewLayout1/?rxid=5390e74f-982c-4498-8448-e6db4f36b0c7
Laurila, J. & Saarinen, J. 17.10.2014. Peltobiomassojen korjuu ja sen ympäristövaikutukset – kohdealueena Varsinais-Suomi ja Satakunta. [Verkkojulkaisu]. Huittinen: Satafood Kehittämisyhdistys ry. [Viitattu 15.11.2016]. Saatavana: http://docplayer.fi/4248792-Peltobiomassojen-korjuu-ja-sen-ymparistovaikutukset-kohdealueena-varsinais-suomi-ja-satakunta.html
Olkikattilat. Ei päiväystä. [Verkkosivu]. Kemiö. Kemiön Hake Oy. [Viitattu 14.12.2016]. Saatavana: http://www.kimitoflis-kemionhake.com/prodfi_halm.html
Lötjönen, T., Kouki, J. & Vuorio, K. 2011. Korsibiomassojen tuotantoketjut ja energiantuotanto kokopaalikattilalla. MTT Raportti 119. [Verkkojulkaisu]. Jokioinen: MTT. [Viitattu 16.11.2016]. Saatavana: http://www.mtt.fi/mttraportti/pdf/mttraportti19.pdf
Lötjönen, T. & Kässi, P. 17.4.2013. Oljen ja vihreän biomassan korjuuketjut ja kustannukset. [Verkkojulkaisu]. Ruukki: Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus. [Viitattu 18.11.2016]. Saatavana: http://jukuri.luke.fi/bitstream/handle/10024/481473/Oljen%20ja%20vihre%C3%A4n%20biomassan%20korjuuketjut%20ja%20kustannukset.pdf?sequence=1
Pahkala, K. & Keskitalo, M. 2006. Maatilayrityksen bioenergian tuotanto. Keuruu: Kirjapaino Otava Oy.
Pahkala, K. & Lötjönen, T. 2015. Peltobiomassat tulevaisuuden energiaresurssina. 2. korjattu painos. Helsinki: Luonnonvarakeskus (Luke).
Pesola, T. 2012. Bioenergiantuotanto tarjoaa uutta yrittäjyyttä maatiloille. Maaseudun uusi aika 20 (3) 42-44.
Premos 5000. Mobile pellet harvester. 2016. [Verkkosivu]. Leeds: Krone UK Ltd. [Viitattu 5.12.2016]. Saatavana: http://www.krone-uk.com/english/products/pellet-harvester/premos-5000/
Selvitys energiapolitiikan vaihtoehdoista. 2015. [Verkkojulkaisu]. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö. [Viitattu 16.11.2016]. Saatavana: (http://tem.fi/documents/1410877/2717655/Selvitys_energiapolitiikan_vaihtoehdoista_2015.pdf/1734e852-b177-40d6-8a17-514515d30745
Tuhkan käyttö lannoitteena. 23.8.2016. [Verkkosivu]. Helsinki: Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. [Viitattu 7.12.2016]. Saatavana: https://www.evira.fi/kasvit/viljely-ja-tuotanto/lannoitevalmisteet/tuhkan-kaytto-lannoitteena/
Uusiutuva energia Suomessa. Ei päiväystä. [Verkkosivu]. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö. [Viitattu 16.11.2016]. Saatavana: http://tem.fi/uusiutuva-energia
Äijäläinen, T. 2016. Oljen voimalaitospolton teknis-taloudellinen selvitys Suomessa. [Opinnäytetyö]. Tampereen teknillinen yliopisto. Konetekniikan koulutusohjelma. [Viitattu 18.11.2016]. Saatavana: https://dspace.cc.tut.fi/dpub/bitstream/handle/123456789/24149/Aijalainen.pdf?sequence=1&isAllowed=y